Autokisat esittelyssä – karting, kestävyysajo, pienoisautoilu, ralli, rata-autoilu

Karting

Karting on vauhdikas rata-autoilulaji, ja nopeudet voivat kasvaa ulkoratakilpailuissa jopa 140 km/h tietämille. Se on laji, josta useat formulatähtemme ovat aloittaneet, ja se sopiikin harrastukseksi jo hyvin nuorella iällä, harrasteluokkaan voi osallistua 6 -vuotiaana, ja kilpailemaankin on mahdollista päästä jo 9 -vuotiaana. Lajia voi harrastaa myös aikuisena ja siinä voi olla mukana joko harrastetasolla tai ammattilaisena.

Kartingissa on kansainvälisen tason kilpailuluokkia, sillä siinä ajetaan FIA:n mestaruudesta, ja tämä on syy miksi siitä on helppo ponnistaa myös autourheilu-uralla eteenpäin. Paikalliset autourheiluseurat järjestävät karting -ajokoulutuksia, joiden kautta lajiin on helpoin päästä mukaan. Ratoja on ympäri Suomen sekä ulkosalla että sisäratoja.

Kestävyysajo

Kestävyysajo eli endurance on nimensä mukaisesti pitkään kestävää ajoa yleensä moottoriradalla. Tavallisimmin kisat ovat kuuden tunnin mittaisia ja niissä kilpaillaan joukkueina, mutta onpa lajissa 24 -tuntisiakin kilpailuja, joista kuuluisimpia lienee Le Mansin 24 tunnin ajo, sekä Kemoran moottoriradan 24 tunnin ajo. Lajille on tyypillistä rento meininki.

Lajin ominaispiirteisiin kuuluu taktikointi, sillä pelkät nopeat kierrosajat eivät tässä kilpailussa ratkaise. Joukkueen on toimittava hyvin yhteen ja kilpailutaktiikan on oltava selvä jotta lajissa pärjää. Yleensä joukkueeseen kuuluu 3 – 8 kilpailijaa joista kukin kuljettajista ajaa kilpailun aikana suurin piirtein tunnin verran.

Kestävyysajossa on kaksi luokkaa, joista racing on jokamiesluokan tyyppinen, autojen myyntivelvoitteen kisan jälkeen käsittävä luokka. Sekä saloon, jossa autot ovat rakennellumpia kilpa-autoja. Lajia pääsee ajamaan jo nuorena, sillä riittää että kilpailulisenssi ja endurance tutkinnon/rataleiman lisäksi yksi tiimin kuljettajista on täysi-ikäinen. Lajissa voi kilpailla sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla.

Pienoisautoilu

Pienoisautoilulla tarkoitetaan ura-autoilua sekä RC -autoilua. Ja nimenomaan siis pieniä sellaisia, joita ohjataan kauko-ohjaimella. Ura-autoilussa autot kulkevat sähköistetyllä radalla urissa, joihin johdetaan sähkovirta. Näitä sähköautoratoja pienoiskoossa on ollut myös monessa kodissa.

RC -autoilu on puolestaan hieman isompien radio-ohjattavien autojen, usein suhteessa 1:12, 1:10 tai 1:8, rakentelua ja kilpailemista. Autoilla ajetaan joko sisä- tai ulkoradoilla, ja kisoissa on sääntöjä likimain yhtä paljon kuin oikeiden autojenkin nopeuskisoissa. Tässäkin lajissa voi kilpailla sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla, ja Suomi on yksi lajin huippumaita kansainvälisten kisojen järjestäjänä.

Molemmat lajit sopivat jo perheen pienimmille, ja ne ovatkin monelle, etenkin isälle ja pojalle, tuttu laji ihan kotonakin harrastellessa. Siitä on helppo lähteä mukaan seuratoimintaan.

Ralli ja rata-autoilu

Suomalaisten suosikkiautourheilulaji rallin ohella on rata-autoilu ja siinä Formula 1. Suomi on rallimaana kansainvälistä huipputasoa, samoin meillä järjestetyt rallikisat ovat saaneet kansainvälistä tunnustusta niin järjestelyistään kuin olosuhteistaankin. Rallikuskit ovat julkimoita joiden edesottamuksia seurataan tarkoin niin kisoissa kuin kisojen ulkopuolellakin

Rallia voi harrastaa useassa eri luokassa ja tasolla, ja ihan harrastajille sopivia luokkia ovat F-Rallisarja sekä Historic Rally Trophy ja myös paikalliset Rallispecial- kilpailut. Nuorille harrastajille on RSJM -sarja ja Rallin SM-sarjassa ajavat puolestaan jo huippunimet. Kotimaisista rallitapahtumista merkittävin on kuitenkin Rallin MM -osakilpailu, joka ajetaan vuosittain Jyväskylässä, nykyiseltä nimeltään Neste Oil Ralli.

Eri sarjoissa on eri luokkia, ja niihin kuulutaan auton mukaisesti. Eli auton on oltava johonkin ralliluokkaan luokiteltu, ja sillä osallistutaan kisoihin joissa kyseinen luokka on kilpailemassa. Auton tulee olla myös katsastettu. Kuljettajalla tulee olla kilapilijalisenssi ja rallitutkinto, sekä ykköskuskilla myös voimassaoleva ajokortti.

Formula 1:ssä suomalaisten menestys on ollut myös kovaa, ja se on paljon televisioitu ja mediassa esillä oleva laji. Suomessa lajin harrastamiseen on alle kymmenen moottorirataa, ja lajissa luokkia on useita. Myös kuorma-autoille on oma luokkansa.